Nyt puhutaan taloudesta!

Tuusula on viime vuosina investoinut paljon. Olemme rakentaneet uusia kouluja ja päiväkoteja nopeassa tahdissa. Väestömäärään suhteutettuna Tuusula on ollut joinakin vuosina jopa Suomen eniten investoinut kunta. Vuonna 2025 valmistuu vielä kaksi suurta kohdetta: Rykmentinpuiston koulu ja päiväkoti, sekä Riihikallion koulu. Vuonna 2027 aloitetaan Lahelan koulun ja päiväkodin rakentaminen, ja se valmistuu vuonna 2029. Palveluverkossa on vielä kaksi ratkaistavaa asiaa: Jokelan tuleva palveluverkko eli koulut ja päiväkodit, sekä Hyrylän kirjasto. Jokelan osalta pitää ratkaisut tehdä tulevalla valtuustokaudella kuten myös kirjaston osalta. Muut kohteet investointisuunnitelmassa ovat pääosin uusia asuin- ja yritysalueita. Eli kasvuinvestointeja, jotka tuovat Tuusulalle lisää verotuloja.

Mikä on sopiva investointitahti ja paljonko Tuusula ottaa velkaa? Tärkeintä on, että velkaa otetaan vain kasvuinvestointeihin. Sellaisiin investointeihin, jotka aidosti kasvattavat kunnan verokertymää tulevaisuudessa. Velan kokonaismäärä mitoitetaan maksimissaan sellaiselle tasolle joka on hoidettavissa ja tämä on karkeasti 8000€/asukas tai hieman yli, kuitenkin alle 9000€. Nämä luvut ovat yleistyksiä, mutta riittävän lähellä totuutta. Tuusulan tulevaisuuden velanhoitokyky määrittää mikä on maksimi velkamäärä minkä Tuusula voi ottaa hallitusti. Velanhoitokyky on taas suurilta osin riippuvainen tulevaisuuden verokertymästä ja tietysti myös siitä, kuinka hyvin onnistumme hillitsemään käyttötalouden menoja. Tästä syystä Tuusulan tulee tehdä vain järkeviä investointeja, jotka aidosti kasvattavat verokertymää. Toiseksi, investointivauhtia pystytään säätämään ja tätä kautta voimme tarvittaessa madaltaa tulevan velan määrää.

Tuusulan kunnan taloutta suunnitellaan 10 vuotta eteenpäin. Tavoitteena on Tuusulan kehittäminen nopeasti, mutta hallitusti. Suomi polarisoituu voimakkaasti tulevina vuosina ja Tuusulalla on kaikki mahdollisuudet hyötyä Keski-Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun tulevasta kasvusta. Talouden hoidossa meillä on kaikki työkalut käytössä ja voimme omilla päätöksillämme päättää omasta tulevaisuudestamme. Tuusula ei ole virran mukana ajelehtiva ajopuu vaan oman tulevaisuutensa rakentaja. Hyvä taloudenhoito on väline, jolla luomme kaikille laadukasta kuntaa.

Kunnan taloudesta enemmän kiinnostuneille suosittelen lukemaan vuoden 2025 talousarvion ja Kasvun ja talouden hallintaohjelman.