Kirjoitus on julkaistu vaalilehdessäni.
Kauppakeskuksen sijainnista Hyrylässä käytiin pitkä keskustelu kuluneella valtuustokaudella. Valtuusto päätti lopuksi, että edetään pohjoisella vaihtoehdolla.
Nyt kun olemme nähneet havainnekuvat miltä 8 000 m2 kokoinen Prisma ja kunnan tarvitsemat tilat näyttävät nykyisen torin ja vanhan ostoskeskuksen paikalla, onkin moni pohjoisen sijainnin puolesta äänestänyt tullut katumapäälle. Hyvä niin, koska pohjoinen vaihtoehto on huono.
Jalkapallokentän kokoinen rakennus keskellä kylää?
Koulun matematiikan tunneilta muistamme miten pinta-ala lasketaan: pituus x leveys. 8000m2 on esimerkiksi 80 metriä x 100 metriä. Tähän lisätään vielä rakennuksen toiseen päätyyn kunnan tarvitsemat tilat ja lähestymme rakennuksen osalta kokoluokkaa 100m x 100m. Tähän lisätään vielä HOK-Elannon vaatimat pintaparkkipaikat. Ei ihme, että rakennus näyttää havainnekuvissa siltä, että se on nielaissut koko Hyrylän pohjoisosan sisäänsä, sillä juuri sen se tekee. Jalkapallokentän kokoinen rakennus keskellä kylää? Voimme sanoa hyvästit “sopivan kaupunkimaiselle keskustalle”.
On olemassa parempiakin vaihtoehtoja. Toinen on ns. “Prisman pelto” ja toinen on nykyinen S-marketin kiinteistö. “Prisman pellon” hyviä ja huonoja puolia tarkasteltiin päätöstä tehdessä, mutta S-marketin kiinteistö jätettiin kovin vähälle huomiolle. Se olisi liikenteellisesti paremmassa kohdassa ja peittäisi ohimenevän Hämeentien liikenteen melua. Kiinteistön pinta-ala on riittävä kun ottaa McDonald’sin ja Teboilin kiinteistöt mukaan tarkasteluun. HOK-Elanto toivoo, että S-market pysyy toiminnassa koko ajan. Tähän on ainakin kaksi ratkaisua: rakennetaan uusi kauppakeskus osissa, jolloin S-market voi muuttaa eikä kaupanteko keskeydy. Toinen vaihtoehto on, että S-market muuttaa väliajaksi vuokralle Auratumin kiinteistöön K-Supermarketin viereen. Onhan siinä ennenkin ollut S-market, joten miksi ei nyt?
Vanhan ajan kauppahalli kahviloineen?
Prisman tilalle Hyrylän pohjoisosaan voidaan kaavoittaa asuinkerrostaloja joiden ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa on liiketilaa. Tällöin linja-autoasema voi jäädä paikoilleen ja Hyrylän tori voi jäädä paikoilleen. Ihmisillä olisi edelleen idyllinen kohtaamispaikka sekä uusia palveluita aivan vieressä, ehkä jopa vanhan ajan kauppahalli kahviloineen? Sellainen on minun mielestäni sopivan kaupunkimainen keskusta.